torstai 24. toukokuuta 2012

Seilorisukat

Nämä merihenkiset kirjoneulemallit ovat vuodesta toiseen kulkeneet mukana tuotannossa. Mallin suunnittelin ja ensimmäiset parit tein muistaakseni viitisentoista vuotta sitten, Kustavin merellisissä maisemissa kesää viettäessäni. 
Temmellyskänttäni oli silloin Kustavin savipaja, tarkemmin sanottuna Tekstiilitupa. Tekstilitupa oli myymälänä toimiva kertakaikkisen suloinen, punamultainen mökki savipajan pihapiirissä.  Myyntiartikkeleista sain päättää itse, ja ne vaihtelivat lastenvaatteista ja pehmoleluista kudottuihin tekstiileihin ja neuleisiin. Kollegana hääräsi mm. Johanna, hurmaavine huovutettuine tuotteineen.
 Johanna K. designin keppihevonen.

Tupa täynnä.

Nyt on puikoille luotu pitkästä aikaa Lokki ja Pelastusrengas, päivitettyinä versioina, Vene odottelee vielä vuoroaan. Vanhoissa, sinänsä oikein kauniissa malleissa alkoi yhtäkkiä olla jotain liikaa. Niinpä tällä kertaa lähdin liikkeelle less is more asenteella ja karsin värejä ja kuvioita kovahkolla kädellä. Väritys meni pakostakin uusiksi, Novitan tipautettua juuri sen oikean sinisen sävyn värikartaltaan. Mutta kovasti tämä tällaisenakin (ainakin omaa) silmää miellyttää.





Hiiohoi vaan kaikille, ulkona on muuten kesä.

- Heidi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tack!