Tea for two

Täällä on menossa harvinaisen vähälapsinen viikonloppu; tämän hetkinen vahvuus on 2/4, siitäkin puolet unessa. Astetta rauhallisempi meno tulee kuin tilauksesta ja vähän univelkaisempikin äiti pysyy paremmin kärryillä päivän kulusta. Lauantain kunniaksi katettiin 2-vuotiaan kanssa iltapäiväteet ja korkattiin ensimmäiset Pupuneidin hedelmäherkut. Pientä piristystä ilmaan tuo nimittäin myös tuota pikaa saapuva pääsiäinen. 

Vaikka joulusta pidänkin, pääsiäinen vetää tässä mittelössä pitemmän korren. Jotenkin pääsiäisen valmistelu ja vietto on helpompaa. Itse en ainakaan ole kuullut kenenkään potevan pääsiäisstressiä. Pääsiäisenä ei tarvitse (saa, toteaisi joku) ostaa kenellekään lahjoja. Meillä pääsiäiseen ei myöskään kuulu velvollisuusruokia, jotka vuodesta toiseen katetaan pöytään, jotta niitä sitten silkasta kohteliaisuudesta maistettaisiin ja kipattaisiin loput kissalle. 

Pääsiäisen ruohonvihreä ja keltainen todella hoitavat hommansa ja tuovat sen mentaalikevään tullessaan, vaikka taivaalta roiskisi räntää. Suklaamunat ovat ajatuksena ihan kiva, mutta oikeastihan niitten suklaa maistuu järkyttävältä. Munien sisällä piilotteleva roina onkin sitten oma lukunsa, ei kuitenkaan yhtään sen vähäisempi syy munien hankkimatta jättämiselle.  Onneksi pääsiäispupulla on pelisilmää ja moiset jäävät tähän talouteen jakamatta. 

Ja sitten on tämä hiljentyminen. Lapsille koko pääsiäisen idea tuntuu edelleen olevan jokseenkin hatara. Päiväkodissa asiaa on varmaan jollain tasolla sivuttu, vähintään koitettu perustella äkillinen into askarrella noitia. Ainoa asia, jota vuodesta toiseen koitan heille teroittaa on, että pääsiäisen päivänsankareita eivät ole sen paremmin tiput kuin puputkaan ja pitkäperjantaina hiljennytään, siinä määrin kuin se meillä on mahdollista. Ajan myötä saanen vastata erinäisiin kysymyksiin siitä mitä todella tapahtui, sitä odotellessa.

Meillä pääsiäiseen top 3 on hyvä ruoka, pääsiäisrakeet ja kotona olo. Keskimmäisiä hamstrasin vahingosta viisastuneena varastoon; vaikka mieheni muuta väittää, ne todellakin myydään loppuun ennen pääsiäistä. 

Ja onhan se nyt saletti, että pääsiäisen aikaan, tai viimeistään ihan siinä huitteilla, on kevät. Sekin riittää.

Toinen mahdollisuus

Suhteeni käsitöihin on tehnyt tähänastisen elämäni aikana täyden kierroksen. Lapsena mikään ei ollut mahtavampaa kuin askartelu, leikkely, liimailu, ompelu, sun muu näpertely. Neulomisen opin ennen kertotaulua ja hand made- joululahjat perheelle oli taattu. 

Ala-asteella jokin suhteessamme alkoi kuitenkin mättää. Valmiiksi annetut työt ja aiheet, rajalliset materiaalivalikoimat sekä mielestäni turhan tarkka nipotus (=ohjeitten noudattaminen) alkoivat vetää motivaatiota miinukselle. Ala-asteen käsityötuntien saldo on näin jälkikäteen mietittynä masentava. Vaaleanpuna-valkoiset lapaset, joita käyttäessä käden verenkierto heikkeni huolestuttavasti sekä ylisuurilla kalvosimilla varustettu kauluspaita kokoa xl. Siis kauluspaita, viidennellä luokalla. What ever was I thinking? 

Yläasteen ja valinnanmahdollisuuden koittaessa, karistin käsitöitten taakan murrosikäisen varmuudella harteiltani, ja kirmasin kohti kotitalousluokkaa. Muistaakseni tätä valintaa puolsivat a) paras kaverikin valitsi b) sai syödä kaksi kertaa saman koulupäivän aikana. Eli ihan heppoisin perustein en tulevaisuuttani suunnitellut.

             

            

Lukion jälkeen motivaationi opiskella yhtään mitään oli huolestuttavan alhainen. Melko äkkipikaisen päätöksen seurauksena löysin itseni kuitenkin taas käsitöitten ääreltä, tällä kertaa aikomuksenani opiskella siitä itselleni ammatti. Ihan näin ei käynyt, mutta tulipa asuttua kolme vuotta Ikaalisissa. Ja nyt tiedän, miten niisitään.

Ala-asteen käsityötunnilta on jostain syystä jäänyt päälimmäisenä mieleen puuvillalanka. Muistaakseni sillä ainakin pujoteltiin vohvelikankaaseen kuvioita. Muistan myös, että sitä oli paksuutensa ja monisäikeisyytensä vuoksi äärettömän rasittavaa pujottaa neulansilmään.  Värivalikoima oli laimeudessaan omaa luokkaansa; "mintunvihreää", haalean keltaista ja sellaista omituisen haaleaa oranssia, jota reteästi persikaksi kutsuttiin. Kai niitä lankoja muissakin väreissä sai, meidän tunneilla niitä ei kuitenkaan näkynyt. Tai mistä minä muistan, vaikka olisimme itse em. värejä varta vasten toivoneet, luokkakuvan perusteella niitä käytti yksi sun toinen. 

Ehkä ankein puuvillalankaan liittyvä muisto liittyy pitsin virkkaamiseen. Muistaakseni tarkoitus oli tehdä äitienpäivälahjaksi nimikirjaimin varustettu pyyhe, jota tämä pitsintekele sitten koristaisi. Malli oli kaikille sama, mitä lopputuloksista ei kyllä olisi arvannut. Työ kesti, kesti ja kesti. Opettaja armahti, ja antoi työn viikonloppuisin kotiin jatkettavaksi. Joillain onnekkailla häikäilemättömillä oppilailla oli käsistään näppärä äiti, ja maanantaisin he toivat näytille pitkän pätkän hohtavan valkoista, virheetöntä pitsiä, oman harmahtavan möykkynsä jatkeena. Opettaja otti työt vastaan ilmekään värähtämättä, lähinnä helpottuneen oloisena, kun työ edes tällä tavoin eteni. 

Puuvillalanka tuli kaikkien näiden vuosien jälkeen ajankohtaiseksi, kun Novita pukkasi kevätmallistoonsa uutuuslangan hanko. Ja utelias kun olen, pakkohan sitä oli kokeilla. Hanko on 50% kierrätyspuuvillaa/ 50% akryylia, kierrätyksestä luonnollisesti pointsit Novitalle. Värikartta on melko suppea, mutta sitäkin harmonisempi; kuusi väriä, jotka kaikki sopivat saumattomasti yhteen toistensa kanssa. Itse otin kokeiluun beigeä, khakia, ruskeaa ja farkunsinistä. Näitten lisäksi löytyy myös perusmustaa ja -valkoista, ne jätin myöhempään. 

Etikettiä myöten ihastuttava hanko

                                     

Olen kokeillut hankoa nyt pipoon, johon se tuntuisi soveltuvan oikeinkin hyvin. Tein melko tiivistä käsialaa, koska en halunnut lopputuloksesta liian painavaa ja löysää, vaan napakkaa ja myös (jonkin verran) tuulenpitävää. Lapsille tein kevätmyssyt, välietapiksi matkalle villapiposta paljaaseen päähän. 

Hanko on miellyttävä neuloa, vaikkakin puuvillalle luonteenomaisesti joustamatonta. Tämän suhteen oli joustavampaan materiaaliin urautuneella alkuun opettelemista, jotta jälki pysyisi tasaisena. Neuloksesta tulee myös ihanan pehmeää, liekö akryylilla osansa asiaan. Käytön myötä selvinnee, kuinka nypyttömänä pinta pysyy; akryylilla on joskus siinäkin näppinsä pelissä.
Hanko on puuvillalangaksi melko paksua, mikä ainakin itselleni on aina plussaa. Suosituksena on nro:n 6 puikot, itsellä käytössä 5 ja 5,5.

Napit kaakkoon.

                                   

Puuvillalanka sai ansaitsemansa toisen mahdollisuuden. Onneksi annoin.

Voi leipä.

Harva asia lunastaa lupauksensa yhtä tehokkaasti kuin tuoreen leivän tuoksu. Lähes aina voi olla varma, että myös maku on juuri niin hyvä kuin mitä tuoksu antaa ymmärtää. Koskapa asumme suhteellisen kaukana lähimmästä oikeasti tuoretta (ja oikeasti hyvää) leipää tarjoavasta kaupasta/leipomosta, on varsinkin viikonloppuisin moista herkkua halutessaan tartuttava toimeen omin käsin.

Leivän leipomisessa sekä huono puoli, että onnistuneen lopputuloksen tae on vaivaaminen; mitä enemmän sen parempi. Kolmen minuutin jälkeen olen valmis tinkimään lopputuloksesta ja kippaamaan uuniin taikinan, jonka sitko on vasta ajatuksen asteella. Mutta kun ei vaan jaksa.

Juurikin tämän vuoksi aiemmat leivänleipomiseni rajoittuivat lähinnä sämpylöihin. Nopeita, helppoja, (uunituoreina) hyviä, uppoavat lapsiin kuin väärä raha. Päivän vanha sämpylä on kuitenkin surullinen tapaus. Ei nyt suorastaan vanha, muttei tuorekaan. Paahtamalla saatan huijata niiden tuoreen leivän statukselle jatkoa, mutta joku siinä silti mättää. 

Remontin myötä keittiöömme kuitenkin saapui väsymätön vaivaaja ja pitkäaikaisten toiveitteni täyttymys; Kitchen Aid. Tämä kermanvalkea kaunotar vaivaa ja vatkaa, vaahdottaa ja vispilöi juuri niin kauan ja tehokkaasti kuin haluan. Itseleivotun leivän tuotanto taloudessamme on lyhyessä ajassa moninkertaistunut, vielä kun saisi leivinuunin.

Tuskin koskaan tulen saamaan aikaiseksi leipoa tuoretta leipää aamiaiselle, välipalalla se kuitenkin maistunee aivan yhtä hyvältä.

Tämän lauantain leipään otin vinkkiä Hansilta, aavistuksen muuntelin jauhojen määrää. Apurini innostamana lisäsin myös vaivaamisaikaa.

Hansin hiivaleipä
(inan verran muunneltuna)

5 dl kädenlämpöistä vettä

1 pkt hiivaa

3 tl suolaa

8 dl vehnäjauhoja

4 dl ohrajauhoja

2rkl voita

Liuota hiiva ja suola veteen. Lisää kaikki jauhot kerralla. Vaivaa 4 minuuttia (itse vaivasin 8). Lisää kuutioitu voi, vaivaa toiset 4 minuuttia (itse annoin mennä toiset 8). Anna taikinan kohota n. 20 min. Vaivaa taikinaa vielä pari minuuttia. Muotoile taikinasta kaksi leipää, anna kohota vedottomassa lämpimässä paikassa. Paista 200C:ssa kunnes leivät ovat kauniin ruskeita. Meidän uunilla tähän kului puolisen tuntia.

Kuoresta saa rapeamman jos heittää paiston alkuvaiheessa desin verran vettä uunin pohjalle. Tein näin, mies kysyi että löylyäkö sinä sinne heität. Hah.

Leppoisaa lauantaita kaikille, täällä siitä tuli leiväntuoksuinen <3

Töttöröö, naiset!

 Pikainen hyvää naistenpäivää-toivotus kaikille, tasapuolisesti. Me (2+2) vietimme päivää asiaan kuuluvan juhlavasti citymarketin käytävillä kurvaillen. Vasta kauppaan astuessamme tajusimme meneillään olevan sittarin vastine Hulluille päiville, Mammutti-markkinat. Eli paitsi eläkeläisiä, kauppa oli tulvillaan irvisteleviä hymyileviä norsuja.  Näitä joka hyllyn kulmalla notkuvia kärsäkkäitä pitikin sitten moikkailla läpi koko marketin, 2v olisi mieluusti lastannut pari otusta kyytiinkin. Kassalla ystävällinen myyjä kysyi kärryssä kieppuvalta lapselta haluaisiko tämä "tällaisen kivan kuvan". Ihan kelpo kaupanpäällinen liki 200€:n ostoksista, ei siinä mitään. Itselleni ostin kukkia ja suklaata, mieheltä sain viinipullon. Kyllä nyt kelpaa olla nainen.

My own private sunday

Sunnuntai. Taas. Ihanaa. 

Äitiyslomalaisella (minulla siis, yleistämään en lähde) päivät täyttyvät suht aikatauluttomasta haahuilusta ja kiire leijuu epämääräisesti arjen yllä. Näin ollen sunnuntai on minulle The päivä; viikon kruunaamaton kuningatar ja päivä isolla Peellä.

Perheen jälkikasvu ei vielä tosin ole oivaltanut, että sunnuntaina kuuluu saisi nukkua posottaa pitkälle yli aamuyhdeksään. Ehei, ensimmäinen reipas pikku ryökäle vilahtaa sänkyymme hyvissä ajoin ennen seitsemää. Siitä eteenpäin kansainvaellus jatkuu, kunnes tila loppuu ja nousemme suosiolla ylös. 

Sunnuntain aamuja, aikaisiakin, leimaa verkkainen tunnelma. Sunnuntaisin kuuluu lukea sanomalehtiä pitkän kaavan mukaan. Ja jos lehtiä tulee kaksin kappalein, niitä luetaan todella pitkän kaavan mukaan. Sunnuntaina arkipuuro vaihtuu pannulliseen kahvia, hedelmäsalaattiin, marjoihin, jugurttiin, paahdettuun leipään, jos oikein villiinnytään niin mustikkamuffinsseihin. Ja jos jotain täällä maaseudun rauhassa voisin muuttaa, niin joku voisi perustaa kivan pienen kivijalkaleipomon tuohon naapuriin. Sieltä lapset sitten kipaisisi tuoreet leivät ja sarvet aamiaispöytään. Aamiainen; ateria, johon ei voi liikaa panostaa.

 
Sunnuntaina aamiaisen ja lounaan raja on meillä veteen piirretty viiva. Kun lopulta rapistelen Hesarin kasaan ja viimeisetkin tipat kahvista on juotu, kello huitelee puoltapäivää. 
Mitenkään erityisen rauhallinen päivä meidän sunnuntaimme(kaan) ei ole, ei tällä kokoonpanolla. Mutta kiiretön, sitä se on.

Ja mitä otsikkoon tulee, sunnuntaina koen todellakin viettäväni sitä kuuluisaa omaa aikaa, kaiken hälinän ja vilinän keskellä.

Tämän sunnuntain soundtrackina (otsikon lisäksi) Emma Salokoski; ääni, jonka tahdissa päivästä ei voi tulla kuin hyvä. Veden alla - tähän en kyllästy koskaan. 

Toivotan kaikille mitä parhainta päivää, vietä se juuri niin kuin haluat.

Synttärit, joulu ja pari muuta juhlapäivää!

Hiukan sellaiset oli fiilikset, kun Katian lankalähetys vihdoin saapui. Kaikkia haluamiani värejä en vielä tällä kertaa tilannut, laitetaan nyt ensin näillä alkuun ja täydennellään sitten myöhemmin. Kuten jo aiemmin hehkutin, Perun värikartta on kerrassaan loistokamaa. Ja mikä hienointa, mitkään väreistä eivät oikeastaan riitele keskenään. Melkoiset raitamahdollisuudet siis :D  

Perulaiset jonossa

Valtavan laatikon uumenista löytyi farkunsinistä, okrankeltaista, peruspunaista pikkuisen tummempana versiona sekä ruohonvihreää. Tuon vihreän kanssa kävi pieni fiba; luulin sen olevan tummempaa, lähinnä havunsävyä, eikä ihan noin, hmm, raikasta. Mutta eipä tuo haittaa, väri on jo tilkulla testattu ja toimivaksi todettu. Yhdessä keltaisen kanssa ovat melkoisen pirteä yhdistelmä. 

Ja sitten ne harmaat. Kahta eri harmaan sävyä otin näin alkuun. Mallit ovat jo valmiina, joten pääsen heti tositoimiin. Värikkäiden kanssa vasta mietiskelen ja suunnittelen.

Tarkoitukseni oli muuten kaikessa rauhassa purkaa ja järjestellä koko valtava lankakasa, fiilistellä ja suunnitella tulevia tarpeita. Illalla raahasinkin avatun pahvilaatikon talon perimmäiseen huoneeseen, ajattellen tarttua toimeen heti herättyäni. Taloutemme aamuvirkuin oli kuitenkin pikkukakkosen lomassa hoitanut homman puolestani ja fiilistelyn sijasta sulloin hampaitani kiristellen aukirevittyjä keriä sittarin muovipusseihin.

No, inspiraationi ei kuitenkaan ollut näin helposti nujerrettavissa. Ihanan leppoisaa viikonloppua teille!