sunnuntai 11. elokuuta 2013

Aikansa kutakin

 
Kesän viimeiset.

Oi ihana kesä. Ihanaa kun olit, ihanaa kun menet. 
Ensi vuonna sitten uudestaan.

Noh, jatkuuhan tuo nyt vielä tovin, vaikka arki tässä huushollissa taas alkaakin. Koulutaipaleensa aloittaa perheestämme jo toinenkin lapsukainen. Nyt voisi kliseisesti todeta, että mihin tämä aika oikein menee? Vastahan minä saattelin esikoista eskariin ja odottelin kuopusta saapuvaksi maailmaan. Nyt tuo samainen kuopus heiluu sorkkarauta kädessä remontin keskellä ja pinnistää Miehen apulaisena nauloja irti lattiasta. 

Onneksi muuttomme osui juuri kesäloma aikaan. Saimme rauhassa asettua ja tutustua, järjestellä ja omaksua. Itselleni muutto tosin oli yllättävän kivuton, noin niin kuin paikkakunnan vaihdon suhteen. Eräs tuttava totesikin, että kotiin on hyvä tulla. Ja kotiinhan minä olen palannut, kahdeksantoista vuoden jälkeen. Välillä olen huomannut Mieheltä kysyä, että miltäs tämä kaikki nyt hänestä tuntuu, viihdytkö? Onko tämä nyt sellaista kun odotit? Kuulemma on. 
Vanhimmat lapset ovat jo saaneet pari sydänystävää, uusi koulu tsekattiin jo keväällä ja reitti keskustaan on opeteltu. Kirjastossa tytöt kävivät jo ihan kahdestaan ja totesivat että voi vitsi miten siistiä.

Paikallisia herkkuja nämäkin.
RemonttiMiehen ruokatauko.
Tänään oli itselläni viimeinen lomapäivä, sen kunniaksi vietimme kesän viimeisen virallisen piknikin. Ilta-auringon jo punertaessa istuimme omenapuun alla ja mietin, että kerrankin kesä on tuntunut tarpeeksi pitkältä. Vaikka muutto veikin koko kesäkuun ja remontti sitten siitä eteenpäin (hamaan ikuisuuteen), olemme kuitenkin ehtineet tehdä vaikka mitä. 
Ja kyllä, tänäkin vuonna minä odotan syksyä. Täällä meren äärellä helteetkin tuntuivat helpommilta kestää, mutta aikansa kutakin. 

Syksyä ilmassa ja puissa.

Orastavaa syksyä (saako näin vielä sanoa?) teille,

-Heidi

4 kommenttia:

  1. Onnea ja iloa alkavaan syksyyn ja jatkuvaan remonttiin:)
    t. Tuula-Riitta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tuula-Riitta, eiköhän tässä törmäillä!

      Poista
  2. Mä yleensä odotan syksyä tässä vaiheessa jo kieli pitkällä, mutta nyt jostain syystä en haluaisi vielä päästää kesästä irti... Liittyneekö sitten tuon toisen koulun alkuun, vai mihin... tiedä häntä.
    Mukavaa alkavaa syksyä! :)

    -Päivi Uskolasta-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomenna kyllä on syksyn kovin paikka for sure! Mutta vaihtoehtoinen kouluasu oli tytsyllä shortsit, joten kyyyllä se kesä vielä hetken jatkuu :)
      Ihanata syksyä teillekin!

      Poista

Tack!